Länsimaissa on nautittu vuosisadan verran halvan energian ja raaka-aineiden tuottamasta yltäkylläisyydestä. Sata vuotta sitten tavallinen ihminen ei vielä paljon liikkunut lähi- ympäristönsä ulkopuolella. Ruoka sekä tarvekalut osattiin tuottaa ja tehdä itse. Viime vuosi- sadan alussa teollistuminen kuitenkin saavutti pisteen, jossa hyödykkeitä alettiin tuottaa suurissa tuotantolaitoksissa ja asunnot sekä liikennevälineet tarjosivat kansalaisille mahdollisuuden irrottautua omavaraistaloudesta ja lähteä kotiseuduiltaan hakemaan parempaa elintasoa muualta.
Suomi linkitti itsensä sotakorvausteollisuuden yhteydessä globalisaatioon ja tuli samalla riippuvaiseksi siitä. Halvat tuontiraaka-aineet ja öljy sopivat kehittyvän Suomen teollisuuden käyttövoimaksi. Vanhoista länsimaiden siirtomaista tuotettavilla raaka-aineilla rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta, joka on alkanut yskähdellä kun globalisaation ja halpojen raaka- aineiden kääntöpuoli on alkanut paljastua.
Yllättäen kaikki se helppo ja hyvä, jota hyvinvoinniksi luultiin, kääntyikin meitä vastaan. Fossiili-energia muuttaa ilmastoa, muovista tehty kertakäyttöromu pilaa ympäristöä ja omat raaka-ainelähteemme saastuttavat ja köyhdyttävät luontoa. Globalisaation uusi vaihe näkyy pääomien karkaamisena ulkomaille, ilmastonmuutoksena ja pakolaisvirtoina. Kuitenkin yrityksissä ja politiikassa halutaan jatkaa lyhytnäköisesti vanhalla jatkuvan kasvun polulla, vaikka seuraukset alkavat vaikuttaa jo niidenkin toimintaedellytyksiin.
Suomen pitää nyt kantaa omalta osaltaan vastuunsa globalisaation haittavaikutuksista ja pyrkiä lieventämään niitä. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ei voida työntää päätä pensaaseen, vaan etsiä keinoja vähentää fossiilisten käyttöä ja sitoa sekä varastoida hiiltä. Maahanmuutto ei lopu ennen kuin olosuhteet lähtömaissa saadaan siedettäviksi sekä ilmastollisesti että poliittisesti. Suomi ei voi kohtuudella evätä maahanmuuttajilta oikeutta tulla etsimään sitä elintasoa, jonka globaalit ongelmat ovat heiltä kotona riistäneet.
Kotimaiset ratkaisut ovat osa globaalia kokonaisuutta, eikä täällä voida vähätellä oman teollisuuden vaikutusta hiilipäästöihin. Hiilitaseen hallinta pitää ottaa pääteemaksi teollisuuden ratkaisuissa ja tehdä siitä kilpailuvaltti. Esimerkiksi hakkuiden lisääminen ei ole nykymenetelmillä kestävää vaikka joissain laskelmissa niin väitetään. Vanhat metsät jatkavat hiilen sidontaa sekä maan pinnalla että sen alla. Nuorien metsien kasvu on nopeaa, mutta hiilen sidontaan vaikuttaa niissä vain maanpäällinen osa, metsämaa niiden alta tuhoutuu hakkuissa. Aukkohakkuut vaarantavat myös nopeasti metsien monimuotoisuuden, joka pitkällä jänteellä vaarantaa koko metsätalouden, puhumattakaan uhanalaisista lajeista ja terveysvaikutuksista.
Uusien ongelmien ratkaisuun pitää löytää uusia menetelmiä. Energian käyttö asumisessa, teollisuudessa ja liikenteessä koostuu monista eri komponenteista joita kehitettäessä pitää olla innovatiiviinen ja kunnianhimoinen. Vanhojen perusenergiamuotojen hiilen, öljyn ja ydin- energian lisäksi pitää aidosti kehittää vaihtoehtoista uusiutuvaa energiaa. Kulutuksen vähentäminen on tärkeää ja järkevää, se on pelkkää säästöä teollisuudelle ja kansalaisille. Olemme muutoksen edessä ja se jyrää meidät, ellemme itse muutu ja muuta toimintaamme.
Harri Heinonen, varavaltuutettu, vihreät (sit)
Julkaistu Aamupostissa 19.10.2018