Avainsana: maakunta

  • Sote- ja maakuntaudistuksen lykkääntyminen edellyttää uutta kokonaisarviota

    Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyy lähiaikoina. Syksyn puheenaiheet ovat jo ennalta tiedossa: sote- ja maakuntauudistusvie varmuudella leijonanosan julkisesta keskustelusta. Asia koskettaa mitä suurimmassa määrin myös Riihimäkeä, jonka budjetista 61 prosenttia menee tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Mikäli sote-uudistuksesta ei päästä yhteisymmärrykseen marraskuuhun mennessä, sen valmistelu siirtyy todennäköisesti seuraavalle hallituskaudelle. Tuolloin myös maakuntauudistus jää nykymuodossaan toteutumatta. Sote-uudistusta valmistelevan…

  • Maakunta olemme me

    Hämeen maakuntahallitus käsitteli maanantaina 18.6. Riihimäen kaupungille jätettyä kuntalaisaloitetta, jossa esitettiin selvitettäväksi Riihimäen mahdollisuutta siirtyä Kanta-Hämeestä Uudenmaan maakuntaan. Maakuntahallituksen lausunnossa käsiteltiin maakuntakysymystä monipuolisesti ja perusteellisesti. Siirtyminen toiseen maakuntaan ei ole helppo eikä nopea projekti. Halua maakunnan vaihdokseen ei Riihimäelläkään välttämättä ole laajasti; kuntalaisaloitteesta huolimatta. Vuonna 2016 Riihimäen kaupunginvaltuusto antoi maakuntalaista lausunnon, jonka mukaan kaupunki haluaa…