Anne Lindgren laati käyttäjälähtöisen yleisönosastokirjoituksen Riihimäen kevyen liikenteen väyliin liittyen. Juttu julkaistu 5.10.2017.

Pätkittäinen väyläverkosto kaipaa parannusta Riihimäellä

Riihimäki on kätevän kokoinen kaupunki ja täällä on helppo siirtyä paikasta toiseen kävellen ja pyörällä. Tällaisena kevyen liikenteen väylän peruskuluttajana väyläverkoston pätkittäisyys on kuitenkin herättänyt minussa ajatuksia.

Meillä on kaupungissamme kevyen liikenteen väyliä, jotka päättyvät yllättäen tai johtavat tienylityspaikalle, jota ei ole olemassa. Esimerkkejä löydän reiteiltä, joita itse käytän oman asuinalueeni lähettyvillä. Varmasti kohteita löytyy muualtakin päin kaupunkia. Yllättäin katkeava kevyen liikenteen väylä löytyy esim. Kirjauksentien puolivälistä, jossa Otsolan suunnasta kävellen tulevat pääsevät etenemään ihan autotien reunaan asti, mutta varsinaista tienylityspaikkaa ei kuitenkaan ole olemassa. Paljon liikkujia tällä reitillä kuitenkin tuntuu olevan, koska Vehmaksen puolelle nurmikkoon on piirtynyt maahan selkeä polku.

Merkokselle on haastava päästä Lasitehtaantien suunnasta kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kävellen ja pyörällä liikkuvat käyttävät vanhan kolmostien (tie numero 130) kapeaa tienpiennarta tai tulevat Mattilan teollisuusalueen kautta metsäpolkua pitkin Merkoksen pohjoispään risteykseen. Risteyksessä ei ole turvallista tienylitysmahdollisuutta Merkoksen puolelle. Liikekeskuksen alueella mm. Bilteman edessä kevyen liikenteen väylä ohjaa tienylityspaikalle, jota ei ole olemassa. Myös esim. ABC:n liikenneasemalla loppumatka liikenneasemalle pitää kulkea tienpiennarta pitkin tai puikkelehtia parkkipaikan läpi autoliikennettä väistellen.

Hyvät, selkeät ja perille johtavat reititykset, tiepinnoitteen kunnossapito ja turvalliset tienylitysmahdollisuudet lisäävät ja sujuvoittavat kevyen liikenteen väylien hyödyntämistä ja niiden käyttöturvallisuutta. Uskon että myös nämä asiat on huomioitu Riihimäen uudessa kaupunkistrategiassa. Hyvistä suunnitelmista hyviin toteutuksiin!

Anne Lindgren, Riihimäki

 

Juttu julkaistu Aamupostissa 5.10.2017.