Kategoria: Jäsenten kirjoitukset

  • Omat kulmat kunniaan

    Riihimäen väkiluku on kasvanut koko 2000-luvun ja mm. Tilastokeskuksen ennuste povaa kasvua tulevaisuudessakin, joskin hidastuneena.  Monen riihimäkeläisen huolena on kuitenkin ollut palvelujen katoaminen Riihimäeltä ja kaupungin keskustan hiljentyminen. Ongelma on tuttu monilla paikkakunnilla: kauppa keskittyy ja siirtyy suuriin keskuksiin samalla kun verkkokauppa kasvaa. Liikkumisen halpuus ja helppous ovat mahdollistaneet sen, että nykyään ei ole tavatonta,…

  • Kaikki mukaan päätöksentekoon

    Derya Özgün ilmaisi huolensa nuorten vähäisestä kiinnostuksesta yhteiskunnallisia asioita ja äänestämistä kohtaan Aamupostissa 28.1. Yleensäkin ihmisten kiinnostus politiikkaa kohtaan tuntuu olevan laskusuunnassa ainakin äänestysprosenttien valossa. Suomalaisten äänestyskäyttäytyminen on melko epäloogista. Kuntavaaleissa  käydään äänestämässä kaikista vaaleista laiskimmin. Sen sijaan presidentinvaalit keräävät eniten ihmisiä vaaliuurnille. Järkevästi ajatellen juuri kuntavaalien pitäisi kiinnostaa jokaista kuntalaista eniten. Kuntavaaleissa valitut päättäjät…

  • Menkää puolustamaan junailua

    31.1 Riihimäen teatterilla järjestetään keskustelutilaisuus junaliikenteestä. Minä en itse valitettavasti pääse tilaisuuteen paikan päälle, koska olen junaillut itseni tuolloin yliopistolle Jyväskylään. Menkää te muut, kaikki kynnelle kykenevät, puolustamaan Kanta-Hämeen alueen junaliikennettä. Sitä on heikennetty oleellisesti viime aikoina. Meillä on maassamme runsaasti alueita, jossa pitkän matkan junat kulkevat vain yhdellä raiteella. Koska raiteita ei ole, liikenne…

  • Profiilin noston paikka Riihimäellä

    Riihimäki Rockia ei järjestetä tänä vuonna. Festari viettää välivuoden. Järjestäjän mukaan messupuisto on syrjässä ja vaikeasti saavutettavissa. Mikäli festarit jatkossa täällä järjestetään, niin sijainnin tulisi olla lähempänä keskustaa. Viime vuosien yleisökato on varmasti yksi suurimmista syistä välivuoden pitoon. Moni kuntalainen on valitellut artiskikattauksen olevan väärä. Artistit ovat liian mainstreamia ja rock-musiikista ei ole tietoakaan. Vähintäänkin…

  • Järjestäytyneenä kohti kuntavaaleja

    RiiVin uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin tänään. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Sami Louekari syyskokouksen valitsemana. Varapuheenjohtajana jatkaa Anne Lindgren, taloudenhoitajana jatkaa Anne Hyvönen ja uudeksi sihteeriksi valittiin Maria Pirttilä. RiiVi laatii tällä hetkellä omia strategisia painopisteitään kuntavaaleihin liittyen. Paljon olisi kehitettävää, mutta määrärahat ovat tiukalla. Tämän tiedostaen pyrimme laatimaan eettisesti kestävän realistisen suunnitelman, jonka pohjalta lähdemme toteuttamaan…