Riihimäkeläisinä olemme sekä muutoksen kohteena että sen tekijöitä. Meillä itsellämme on hyvät mahdollisuudet rakentaa yhteisöämme, kotikaupunkiamme ja siten tulevaisuuttamme. Muutoksessa tärkeää on sen vaikutus toimintaympäristöömme, arvoihimme ja kulttuuriimme.
Viimeaikainen keskustelu vastuujaosta julkisen ja yksityisen välillä ilmentää lähinnä yksilöllisen edun tavoittelua ja on lähtökohdiltaankin harhautunut. Julkinen toiminta luo toimintaympäristöä, vastaa normeista ja yhdenvertaisuudesta sekä antaa edellytyksiä eri toiminnoille, eikä sen roolista tule yhteisön sisällä luopua. Yksityinen on subjekti, toimija, yksilö ja olentona pienin toimiva yksikkö. Yhteinen puolestaan on tapa sovittaa yksittäisten toimijoiden tarpeita ja toiveita yhteen siten, että saavutetaan toivottavia tapahtumia – vahingoittamatta kuitenkaan niitä, jotka eivät jaa näitä toiveita.
1900-luvun suuret yhteiskuntakäsitykset perustuivat lähtökohtaisesti taloudelliseen näkökulmaan, ja kaikki ne – kommunismista talousliberalismiin – ovat osoittautuneet kestämättömiksi. Kestävyys ja eettisyys lienevät varmimmat keinot selviytyä tulevaisuuden valtavista haasteista, niin ympäristön tuhoutumisen kuin resurssien niukkuudenkin paineessa.
Talouden tosiasioita ei tietenkään voi tai pidä ohittaa, vaan kestävästi toimiva ja oikeudenmukainen, eriarvoistumista ja toiseutta ehkäisevä kuntatalous on julkisen yhteisön keskeinen vastuu. Taloudelliset mittarit korreloivat vain osittain hyvinä pidettyjen asioiden kanssa. Elinkeinonäkökulma on hahmoltaan yksityinen, vaikka sitä usein halutaan perustella yhteisön edun kautta. Yhteisöllä tulee jatkossakin olla oikeus ja velvollisuus edistää eettisesti kestäviä, yhteisiä tavoitteita.
Taloudelliset tai ylipäätään numeeriset mittarit selittävät vain osin elämänlaadun kokemusta. Turvallisuus ja rohkaiseva ilmapiiri syntyvät merkityksellisyyden, osallisuuden ja arvostuksen kokemuksista. Näiden tekijöiden puute puolestaan näkyy yhteisön epävakautena. Vaikuttamisen, arvostuksen ja välittämiset kokemukset kiinnittävät kaupunkilaisia yhteisöön ja rohkaisevat yrittämään sekä osallistumaan. Tätä kokemusta ei voi ylhäältäpäin antaa tai rahalla myydä, vaan se syntyy kontakteista ja verkostoista. Tämä luo kestävää pohjaa jakamistalouden toteuttamiseen ja kaupallisiinkin innovaatioihin.
Yhteisyyden tunne ilmenee niin aineellisessa todellisuudessa kuin vaikkapa Facebookin ryhmissä. Kaupunkitila, kohtaamiset, kulttuuri, tapahtumat ja tekeminen ovat luonteeltaan ensisijaisesti yhteisiä, vaikka toki kokeminen onkin yksilön ominaisuus. Kaupunki siis luo mahdollisuuksia, mutta ei voi varmuudella antaa näitä kokemuksia, joiden tekemiseen osallistuvat yksilöt yhdessä.
Kaupunki ei saa antaa päätösvaltaansa pois, mutta se voi luottaa jäseniinsä ja sallia asukkaiden toteuttaa yhteisesti tärkeitä hankkeita – ovat ne sitten kaupunkikuvaa luovia muistomerkkejä tai vaikkapa omaehtoisia toimintapaikkoja.
Yhteisöllisten toimintatapojen synnyttäminen ei ole välttämättä yksinkertaista, mutta se on tärkeä näkökulma luotaessa kestävää tulevaisuuden Riihimäkeä, jossa yhteinen strategia luo suuntaa niin kestäville elinkeinoille, yhdyskuntarakenteelle kuin sivistyksellekin. Tarvitsemme vain rohkeutta.
Anni Antila, Kuntavaaliehdokas 82 (Vihreät), Riihimäki
Juttu julkaistu Aamupostissa 30.3.2017