Avainsana: Riihimäki
-
Huhtimon kaava unohti liito-oravat
Äärimmäisen surullinen päätös Riihimäen valtuustolta. Kyseessä oli kuitenkin vain kaksi omakotitalotonttia kolmestakymmenestä viidestä, joiden avulla oltaisiin pystytty pitämään kiinni luonnon monimuotoisuudesta ja kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta. Tässä nähdään miten kaikki puolueet vaalien alla harrastavat vihreitä ajatuksia, mutta käytäntö kuitenkin osoittaa arvopohjan todellisuuden. Kiitos meidän Riihimäen vihreille valtuutetuille ja sille yhdelle vasemmistolaiselle, jotka piditte kiinni meille tärkeistä asioista. Tällaisia…
-
Omat kulmat kunniaan
Riihimäen väkiluku on kasvanut koko 2000-luvun ja mm. Tilastokeskuksen ennuste povaa kasvua tulevaisuudessakin, joskin hidastuneena. Monen riihimäkeläisen huolena on kuitenkin ollut palvelujen katoaminen Riihimäeltä ja kaupungin keskustan hiljentyminen. Ongelma on tuttu monilla paikkakunnilla: kauppa keskittyy ja siirtyy suuriin keskuksiin samalla kun verkkokauppa kasvaa. Liikkumisen halpuus ja helppous ovat mahdollistaneet sen, että nykyään ei ole tavatonta,…
-
Profiilin noston paikka Riihimäellä
Riihimäki Rockia ei järjestetä tänä vuonna. Festari viettää välivuoden. Järjestäjän mukaan messupuisto on syrjässä ja vaikeasti saavutettavissa. Mikäli festarit jatkossa täällä järjestetään, niin sijainnin tulisi olla lähempänä keskustaa. Viime vuosien yleisökato on varmasti yksi suurimmista syistä välivuoden pitoon. Moni kuntalainen on valitellut artiskikattauksen olevan väärä. Artistit ovat liian mainstreamia ja rock-musiikista ei ole tietoakaan. Vähintäänkin…
-
Samin Riihimäki on hieno
Riivin puheenjohtaja Sami Louekari kirjoitti kolumnin kauniista kaupungistamme. Juttu julkaistiin Aamupostissa 25.8.2016. Minun Riksuni on hieno Muutimme kolmisen vuotta sitten Riihimäelle, osin sattumalta, osin hyvien liikenneyhteyksien vuoksi. Millaisena rumaksikin moitittu uusi kotikaupunkini on näyttäytynyt? Lyhyesti sanottuna hienolta. Keskustassa on upeita paikkoja, joihin olen mieltynyt. Huomioni kiinnittyi heti keskustan inhimilliseen mittakaavaan ja pääkatujen osalta kaupunkimaisen tiiviiseen rakentamiseen.…