• Nuorten usko tulevaisuuteen hiipuu

    Nuorten usko tulevaisuuteen hiipuu

    juttu julkaistu Aamupostissa 11.3.2017 Olen vuosia työskennellyt nuorten parissa. Ensin terveydenhoitajana ja nykyään järjestöasiantuntijana ammattiliitossa. Pyrin nykyisessä työssäni aktiivisesti tuomaan nuorten näkemyksiä esille työelämän päätöksentekoon. Nuoret itse kokevat, että heillä on paljon annettavaa työelämälle. Heillä on nykyaikainen koulutus ja viimeisin tieto ja taito työelämää varten. He ovat innokkaita, joustavia ja kyseenalaistavat epäkohtia. Muutosvalmiutta heistä löytyy…

  • Valinnanvapauslainsäädännöstä tulee luopua

    Hallitusohjelmaan on kirjattu, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus toteutetaan niin, että ensin tuodaan sekä sote-palvelut että perus- ja erikoistason palvelut saumattomasti yhteen. Sitten puretaan monesta eri lähteestä koostuva rahoitusjärjestelmä, jotta palveluiden järjestäminen ja rahoittaminen olisivat samoissa käsissä. Vasta lopuksi oli tarkoitus monipuolistaa asiakkaan valinnanvapautta ja lisätä eri palveluiden tuottajien määrää. Nyt hallitus toimii oman hallitusohjelmansa…

  • Huhtimon kaava unohti liito-oravat

    Äärimmäisen surullinen päätös Riihimäen valtuustolta. Kyseessä oli kuitenkin vain kaksi omakotitalotonttia kolmestakymmenestä viidestä, joiden avulla oltaisiin pystytty pitämään kiinni luonnon monimuotoisuudesta ja kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta. Tässä nähdään miten kaikki puolueet vaalien alla harrastavat vihreitä ajatuksia, mutta käytäntö kuitenkin osoittaa arvopohjan todellisuuden. Kiitos meidän Riihimäen vihreille valtuutetuille ja sille yhdelle vasemmistolaiselle, jotka piditte kiinni meille tärkeistä asioista. Tällaisia…

  • Samin haastattelu Aamupostissa 2.3.2017

  • Omat kulmat kunniaan

    Riihimäen väkiluku on kasvanut koko 2000-luvun ja mm. Tilastokeskuksen ennuste povaa kasvua tulevaisuudessakin, joskin hidastuneena.  Monen riihimäkeläisen huolena on kuitenkin ollut palvelujen katoaminen Riihimäeltä ja kaupungin keskustan hiljentyminen. Ongelma on tuttu monilla paikkakunnilla: kauppa keskittyy ja siirtyy suuriin keskuksiin samalla kun verkkokauppa kasvaa. Liikkumisen halpuus ja helppous ovat mahdollistaneet sen, että nykyään ei ole tavatonta,…